Lainasin tämän otsikon edellisen kotikaupunkini, Kuopion markkinointisloganista. Lissaboniin ja täällä vietettyihin päiviin liittyy monia mieleenjääviä kohtaamisia.  Kun olen täällä yksin, altistun ja myös vähän tahallanikin altistan itseäni uusiin tilanteisiin verrattuna siihen, että olisin täällä jonkun ystävän kanssa.

Lissabon ja armeija

Ensimmäisen kerran kun Lissabonissa olin, ajankohta taisi olla kesäkuu 2007. Se englantilainen pikkutyttö oli juuri ennen reissua kadonnut. Kaikki paikat olivat täynnä pienen Madeleinen kuvia.

Olimme silloin rouvan ja tyttären kanssa reissussa. Vierailimme Elevator Santa Justassa.  Hississä, joka vie väkeä Baixasta Chiadoon. Erittäin suosittu turistikohde. Silloin sattui olemaan melko hiljainen hetki. Kanssamme hississä ja sen yhteydessä olevalla näköalatasanteella oli lisäksemme vain yksi perhe. Tuntuivat puhuvan suomea. Suomalaisia oli katukuvassa jonkin verran, koska suorat lennot Helsingistä Lissaboniin olivat juuri alkaneet.  Yllättäen perheen mies tuli eteeni ja kysyi, ”Oletko Pasanen?”. Nyökkäsin ja samalla tajusin, että edessäni seisoo vanha armeijan tupakaverini Tauri Oksala. Tauri on myöhemmin tehnyt mm. uraa bluegrass-muusikkona. Hän on säveltänyt ja soittanut takavuosien suosikkiohjelma Itse Valtiaiden tunnusmusiikin.  Juteltiin hetki kuulumisia. Ei oltu nähty sitten vuoden 1991. Eikä sen jälkeenkään.  Mahtava pieni hetki. Ystäväni Hank,  jos luet tämän, kerro Taurille joskus terveisiä. Taidatte liikkua samoissa bluegrass-piireissä.

Lissabon ja jääkiekko

Manuelin baarissa on kohtalaisen intiimi tunnelma. Siellä vieraat altistuvat toisilleen väkisinkin. Kuva on otettu ulko-ovelta.

Tuo sanapari ei tunnu kuuluvan luontevasti yhteen. Vaikka olen ison osan nuoruusvuosista käyttänyt jääkiekkoon, paljoa ei sitä ole tullut seurailtua. Tuli ala- ja yläastevuosina pelailtua jonkin verran ja luettua kaikki Pihtiputaan kirjaston jääkiekkoaiheiset kirjat. Kaukalolla oltiin käytännössä jokainen talvi-ilta valojen sammumiseen asti. Lukiossa kävi kuitenkin tapaturma jossa sääriluut murtuivat ja päädyin muutamaksi kuukaudeksi pyörätuoliin. Sen jälkeen jääkiekko jäi taakse. Niin kuin kaikki muukin urheilu. Olen sen jälkeen seuraillut lätkää vain satunnaisesti. Tampereella asuessa kuitenkin hiukan enemmän, onhan nuoruusvuosien suosikkijoukkue Tappara kaupungista. Satun myös asumaan kuuluisan ylämummon syntysijoilla, Koulukadun kentän lähistöllä. Ylämummohan ei ole mikä tahansa yläkulma, vaan Koulukadun kentän Pyhäjärven puoleisen maalin vasen yläkulma. Se De Gamlas Hem-vanhainkodin puoleinen.

Nyt viime päivinä jääkiekko on noussut omalla seurantalistalla paljon korkeammalle. Erityisesti NHL-lätkää tullut seurattua.  Tapasin nimittäin viime viikolla ihan huikean tyypin, Manuelin. Manuel on syntyjään portugalilainen. Hän asuu kuitenkin Edmontonissa, mutta pitää täällä kotiseuduillaan mahtavaa, kymmenen asiakaspaikan ”salakapakkaa”. Hän käy täällä muutaman kerran vuodessa ja on nyt lähipäivät työvuorossa. Hänen päätyönsä on alkoholikauppa. Hän välittää eurooppalaisia juomia Kanadaan ja vähän toisinpäinkin. Manuel on intohimoinen lätkäfani ja tuntuu tietävän suomalaisesta lätkästäkin enemmän kuin keskiverto suomalainen lätkäfani. Nytkin jännitän parhaillaan, miten Winnipegille käy kun Patrik Laine ja idolinsa Aleksander Ovetskin kohtaavat.

Manuel ja Esa Tikkanen

Manuel kertoi hauskan tarinan viime vuodelta. Joskus syksyllä hän oli taas työvuorossa baarissaan. Ovesta käveli sisään Alfamassa lomaillut Esa Tikkanen. Manuel huikkasi ”How you are doing, Esa?”.  Usean Stanley-cupin voittaja on toki tottunut, että hänet tunnistetaan. Mutta ei ollut varautunut siihen lomaillessaan jalkapallohullun kaupungin vanhassa kaupungissa. Esa oli viihtynyt Manuelin jutuilla useana iltana, kuten minäkin.

Lissabon ja Varsova

Olen jostain syystä viehtynyt myös Puolaan. Olemme käyneet yhdessä poikani kanssa Varsovassa viisi tai kuusi kertaa. Viime kesänä kävimme myös Krakovassa ja siitä käsin Auschwichissä.  Aika pysäyttävä kokemus. Kannattaa kokea.

Puola tuli kuvioihin toissa iltana. Olin maistelemassa Manuelin baarin tarjoamaa kun paikalle saapui yksi pariskunta. Paikka on niin pieni, että kaukaisin istumapaikkakin on enintään kolmen metrin päässä. Ei ole taustamusiikkia. Kaikki asiakkaat juttelevat keskenään. Istutaan käytännössä polvet vastakkain.  Tämä pariskunta oli täällä harjoittelemassa tangoa. Harrastavat aihetta. Juteltiin siinä pitkään kaikesta ja vaihdettiin yhteystietoja. Kutsuivat minut Varsovaan, mies toimii näyttelijänä Puolan kansallisteatterina. Minä kutsuin heidät Suomeen. Vasta jälkikäteen minulle selvisi, että he ovatkin kotimaassaan teeveestä tuttuja eturivin artisteja.  Ollaan oltu nyt sen jälkeen yhteyksissä ja varmasti tullaan vielä joskus tapaamaan.

Alakerran Antonio

Olen käynyt useana iltana läheisessa ravintolassa.  Joskus syömässä jotain, joskus oluella tai viinillä. Sitä pitää hurmaava Sara, jonka kanssa juteltu yrittämisestä Portugalissa ja toki olen Suomestakin päässyt hänelle kertomaan.

Paikassa tuntuu olevan muutamia vakiotyyppejä, jotka poikkeavat sielllä päivittäin. Yksi niistä on ystävällinen vanha mies, joka näyttää olevan Saran baarin viereisessä baarissa töissä. Ollaan moikkailtu siinä, mutta jutuille ei olla päästy, kun hän ei puhu englantia, enkä minä portugalia.  Eilen saatiin sen verran kommunikoitua, että hän on huomannut, että asutaan samassa talossa. Minä neljännessä kerroksessa ja katutasossa. Hän on siis alakerran Antonio.

Lissabon ja Oulu

Manuelin baarissa tapahtuu ihmeitä. Muutama ilta sitten paikalle saapui eräs pariskunta. Olivat Kanadasta. En tiedä tarkemmin heidän taustojaan, mutta Manuel tunsi pariskunnan miehen naaman perusteella. Paikalle saapunut Mike hämmentyi tästä melkoisesti. Ilmeisesti mies oli jollain tasolla julkisuuden henkilö. Hänen seuralaisensa taas oli insinööri ja kertoi että tekee yhteistyötä  oululaisten kanssa.  Ovat kopioineet oululaisten tekemisiä Kanadaan. Arvosti kovasti oululaisten osaamista.

Porton kohtaamiset edessä

Viikko sitten nuorkauppakamarista tuttu ystäväni Saija tägäsi minut yhden Portossa asuvan ystävänsä FB-sivulle. Olemme sen jälkeen olleet tämän uuden yhteisen ystävämme kanssa yhteyksissä ja varmaan tämän ansiosta matkustan lauantaina reiluksi viikoksi Portoon. Portossa myös yksi toinen mieluisa sekä mielenkiintoinen kohtaaminen. Otin nimittäin Facebookissa yhteyttä Porton nuorkauppakamarin sivuille. Ajattelin, että eipä tuo mitään maksa, jos kysyn onko heillä jotain tapahtumia tms vierailuni aikana. Tai ylipäätään toimintaa. Sieltä minua lähestyi muuan Rui, jolla olikin yllättäen neljä yhteistä, suomalaista fb-ystävää kanssani. Rui on toiminut järjestön kansallisena presidenttinä täällä Portugalissa. Tapaan siis myös Ruin Portossa.

Suomalaisia en ole täällä ollessani tavannut sattumalta kuin kerran. Käydessäni tutustumassa yhteen olutravintolaan paikalle saapui nuori suomalaispariskunta, jonka kanssa lyhyesti juttelimme. Olivat muutamassa päivässä käyneet enemmän turistikohteita kuin minä kuukaudessa. Muutoin suomalaisia ei ole näkynyt. Paitsi Lissabonin suomalaisten kuukausitapaamisissa joihin olen jo kahdesti osallistunut. Näistä enemmän myöhemmin.

Altista sinäkin!

Näitä odottamattomia kohtaamisia ei olisi tullut, jos olisin jäänyt kotiin. Suosittelen myös sinua altistumaan ja altistamaan itsesi kohtaamisille. Tänään kävin moikkaamassa Manuelia ja tapasin serkukset Ranskasta ja ranskalais-korealaisen pariskunnan.