Suomalainen kadunmies

Yksi mielenkiintoinen kohtaaminen kävi eräällä Rua Augustan poikkikadulla, kun odottelimme pojan kanssa rouvaa jostain Lissabonin lukuisista kenkäkaupoista.  Seisoimme kadunkulmassa ja juttelimme niitä näitä. Yhtäkkiä joku moikkaa olkapään takaa ja toivottaa hyvää päivää. Käännyin ja kysyin yllättyneenä, ”Hei, oletko Suomesta?” Kyllä olen, vastasi silminnähden päivettynyt ja hoikka suomalaismies, joka kertoi olleensa täällä jo puoli vuotta.

Kerroin hänelle omaa tarinaani, minkä verran olen ollut tänä vuonna Lissabonissa. Hän kertoi  omaansa.  Oli ollut matkalla etelä-Espanjaan, jossa hänellä olisi paikka olla ja hieman maatakin viljellä jotain pientä. Matka on hiukan kestänyt. Hän oli tullut kaupunkiin tammikuussa, mutta sattumusten vuoksi oleskelu Lissabonissa on venynyt.  Oltiin muuten samasta maakunnastakin kotoisin.

Mies oli poikennut läpikulkumatkalla Lissaboniin ja joutui heti ensimmäisenä yönä kahdesti pahoinpidellyksi ja ryöstetyksi.  Sen verran pahasti oli käynyt, että tiedossa oli sairaalareissu, jossa miestä paikkailtiin muutama päivä.

Kovin ylistävää kuvaa hän ei sairaalaoloista antanut.  Sairaala-asuste oli jonkinlaista kreppipaperia/pahvia,  yhteydenpito Suomeen oli aika vaikeaa eikä kielitaidottomuus tietenkään auttanut asiointia.  Hän sai viestitettyä tilanteesta Suomeen ja läheinen oli paluulennonkin hankkinut, mutta lippu jäi käyttämättä, koska tietoa siitä ei ollut ja sähköpostille pääsi vasta sairaalareissun jälkeen. Nyt ei ole ollut varaa ostaa lippua. Siksi reissu on venynyt. Mies asuu siis kadulla.

Mies oli elänyt kuukausia kaupungilla vaellellen ja saanut ruokansa kerjäämällä.  Kaikki tavarat oli mukana kulkevassa muovikassissa. Ihmettelin, että aika rankkaa taitaa olla. Mies vaan positiiviseen sävyyn totesi, että mikäs tässä, onhan täällä on lämpimämpää kuin Suomessa.  Hän oli hakenut taloudellista apua Portugalin sosiaaliviranomaisilta, mutta sieltä oli neuvottu ottamaan yhteyttä Suomen suurlähetystöön.  Suurlähetystö taas oli ohjannut takaisin sosiaaliviranomaisten pakeille.

Ei kahta ilman kolmatta

Mies kertoi vielä joutuneensa kolmannen kerrankin ryöstetyksi.  Varoitti meitä tietystä alueesta keskustassa. Yöaikaan.  Ymmärrykseni mukaan ne tämän ”kokemusasiantuntijan” väisteltäväksi suosittelemat kulmat on suurinpiirtein Rossion alueelta Alfamaan nousevan rinteen alussa.  Jossain Rua de Madalena-kadun loppupään, Mourarian ja  Martim Monizin kieppeillä. Se onkin illalla pikkuisen hämyisen näköistä seutua ja jos Lissabonista jonkin alueen voi monikulttuuriseksi erikseen tulkita, niin minusta tämä siltä näytti.  Mutta emmepä me tietysti yöaikaan siellä kohtaa liikukaan.

Erikseen kuitenkin haluan mainita, että mielestäni Lissabon on yksi turvallisimmista kaupungeista Euroopassa. Ihmiset ovat rehellisiä ja kunnollisia. Joka paikassa on omat rikollisensa, niin myös täällä. Tänä vuonna lähes kymmenen Lissabonissa vietetyn viikon aikana törmäsin itse taskuvarkaisiin kerran, eivätkä hekään mitään saaneet. Kahdesti tiputin setelin maahan ja ne tuotiin minulle käteen.

Tapaaminen kesti ehkä vartin.  Erotessa muistin, että sekä minulla, että pojalla on ladatut metrokortit, joissa saldoa vielä moneen matkaan.  Annoin ne miehelle ja hän oli silminnähden iloinen, tähän asti hän oli taittanut matkat jalkaisin.  Kortit meni hyötykäyttöön ja tuli itsellekin hyvä mieli.  Jatkoimme matkaa eri suuntiin.  Jos vielä joskus miehen näen, tarjoan ruoan.

Mies oli mukavan, fiksun ja ystävällisen oloinen. Kiva muisto jäi tapaamisesta. Nimeä en herralta huomannut kysyä.  Toivottavasti pärjää jatkossa paremmin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *